Taitoluistelupolku on seikkailu. Se on ylämäen, tasaisen ja joskus alamäenkin vuorottelua, iloa ja naurua, pettymystä ja itkuakin. Sekin kuitenkin joskus loppuu – HTA:n kilparyhmistä tänä keväänä lopettaneiden luku oli 13. Mihin he menevät nyt? Haastattelimme seitsemää HTA:n lopettajaa!
Lopettaneet (vasemmalta alkaen): Ellen, Sana, Roosa, Emma, Silja, Nia ja Venla.
Venla ja Roosa liukuivat luistelukoulun seikkailuihin vanhempiensa kannustamina 3-vuotiaina, Sana ja Silja taas 4-vuotiaana. Ellen, Emma ja Nia aloittivat luistelukoulussa 5-vuotiaina, hieman erilaisia polkuja pitkin.
Ellen ihastui lajiin kaveriluistelu kerralla kaverin kutsumana ja halusi jatkaa lajin parissa. Emma oli ilmoittanut vanhemmilleen haluavansa aloittaa luistelu- ja uimakoulussa – ihanaa varmuutta!
Nia sen sijaan alkuun inhosi luistelua alkuun ja haki varmuutta ulkojäillä omassa tahdissa – ja aloitti vanhempien tukemana luistelukoulun.
Heillä on siis kaikilla useamman vuoden kilpaluisteluharrastus takana ja harrastus on ollut iso osa arkea. Se näkyy myös heidän vastauksissaan, sillä niissä toistuvat elämässä muutenkin tärkeät taidot, kuten kärsivällisyys, ajanhallinta ja henkinen kasvu.
Kysyimme heiltä, mitkä ovat olleet heidän parhaita muistojaan harrastuksen parissa.
Leirit nousevat kaikkien vastauksissa esille – niillä onkin suuri merkitys niin kehittymisessä kuin vahvistamaan ystävyyksiä.
Järjestimme yhteisen hetken kaikille kilpaluistelijoille, jossa muisteltiin yhteistä taivalta.
Toinen useimmilla esiin noussut asia oli kilpailut, niin seuran omat kuin ulkomailla käydyt kilpailut.
Venla myös muisteli hetkiä, joissa pidemmän vaikean kauden jälkeen kehitystä alkoi taas tulla ja palaset loksahtelivat uudelleen paikoilleen.
Se on varmasti yksi palkitsevimmista asioista harrastuksissa: uuden oppiminen ja kehittyminen, tasosta riippumatta.
Nia myös lisää parhaiksi muistoikseen uusiin ihaniin ihmisiin tutustumisen sekä valtakunnallisen kultafinaalin neljännen sijan.
Laji on opettanut nuorille paljon mitä he tulevat kantamaan elämässään myös tulevaisuudessa.
Vastauksia yhdistää vaikeuksista nouseminen ja sinnikkyys.
Venla nostaa myös esiin luistelun kehittäneen taitoa työskennellä monien erilaisten ihmisen kanssa, kun taas Roosa korostaa elinikäisiä ystävyyksiä, joita laji on tuonut mukanaan sekä monet lämpimät muistot.
Entä mihin sitten he ovat nyt menossa?
Roosa jatkaa jäällä, mutta muodostelmaluistelun parissa ”toivottavasti vielä monia ihania vuosia”. Emma kertoo jatkavansa luistelua muutaman kerran viikossa ja keskittyvänsä kouluun.
Ellen keskittyy myös seuraavaksi kouluun, mutta odottaa myös innolla uusien lajien kokeilua.
Myös Venla kertoo jatkavansa muiden lajien parissa: tanssin, teatterin ja musiikin!
Nia myös keskittyy enemmän tanssiin, nimittäin hänet on valittu tanssikoulunsa intensiiviryhmään, sekä keskittyy ensi syksynä alkavaan lukioon.
Sana kertoo myös keskittyvänsä opintoihin ja nauttivansa vapautuvasta ajasta hyvien ystävien seurassa.
Silja ei vielä tiedä aikooko hän aloittaa mitään vakituista harrastusta.
Kuvassa lopettaneita ja heidän treenikavereitaan.
Seurassa olemme onnellisia yhteisestä matkasta ja ymmärrämme, että on luonnollista, että se jossain kohti myös päättyy.
Sen ei tarvitse päättyä katoamiseen vaan se voi myös päättyä juhlaan.
Siksi haluamme aloittaa uuden seuran uuden perinteen ja kohdata, juhlistaa ja muistella yhdessä koettuja hetkiä! Heistä tulemme kokoamaan HTA:n Alumnit. Heillä on paljon annettavaa seuran kehittämiseen sekä toimintaan – myös jatkossa!
Tarinoita on yhtä monta kuin on lopettajia – onneksi he eivät kaikki poistu täysin lajin parista. Osa jatkaa valmennuksen, ohjauksen, koreagrafian tai ihan vain harrastamista.
Meillä on erilaisia ryhmiä elämässä muualle fokuksensa keskittyville, joissa voi harrastaa muutaman kerran viikossa – ja kokea sen liu’un ja vapauden tunteen, joka jäällä tulee.
Kiitos nuoret – seuramme ei olisi HTA ilman teitä! Onnea tulevaan, te tiedätte mistä meidät löytää.