Jos haluat kartuttaa koulun liikuntatunneilla oppimiasi perusluistelutaitoja tai kerrata akselin saloja, löydät sopivan aikuisluisteluryhmän HTA:n monipuolisesta aikuisluistelutarjonnasta. Suositut aikuisluistelutuntimme on räätälöity juuri aikuisten lähtökohdat ja tarpeet huomioiden.
HUOM! tasoryhmät muuttuvat syksystä 2024 alkaen! Uutena hallina Kaarela torstaisin
Ilmoittautuminen on auki!
Aikuisten Alkeiskurssi
Aikuisten alkeiskurssi on tarkoitettu niille, joilla ei ole juuri lainkaan aikaisempaa kokemusta luistelusta. Tunnilla keskitytään luistelun perusteisiin ja jäätuntuman hakemiseen, tutustutaan luisteluun turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.
Aikuiset 1
Aikuiset 1 -ryhmässä keskitytään luistelun alkeisiin ja perusluistelutaitojen hiomiseen. Ryhmä sopii aikuisille, joilla on vähän kokemusta luistelusta ja jotka osaavat jo hieman liukua sekä ovat valmiita harjoittelemaan kaaria ja peruskäännöksiä. Lisäksi aloitetaan jo helpoimpien hyppyjen harjoittelu omien taitojen mukaan.
Aikuiset 2
Aikuiset 2 -ryhmässä hiotaan edelleen perusluistelutaitoja, mutta edetään myös vaikeampiin liikkeisiin, kuten hyppyihin ja piruetteihin. Tämä ryhmä sopii aikuisille, joilla on jo perusluistelutaidot hallussa sekä valmiudet yksöishyppyihin. Tässä ryhmässä harjoitellaan jo yksöishyppyjä ja peruspiruetteja.
Aikuiset 3
Aikuiset 3 on vauhdikas ryhmä, jossa harjoitellaan monipuolisesti kaikkia luistelun osa-alueita: hyppyjä, piruetteja, askeleita ja liukuja. Ryhmä sopii aikuisille, jotka ovat luistelleet jo muutamia vuosia ja kaipaavat uusia haasteita treenaamiseen. Ryhmään tulevien luistelijoiden tulisi hallita yksöishypyt ja peruspiruetit, sekä omata valmiudet harjoitella Axelia.
Aikuiset 4 – UUSI RYHMÄ!
Aikuiset 4 on edistynein ryhmä, joka tarjoaa haastetta kaikilla luistelun osa-alueilla: hypyissä, pirueteissa, askeleissa ja liu´uissa. Tämä ryhmä on suunnattu aikuisille, joilla on jo pidempi kokemus luistelusta ja jotka harjoittelevat kaksoishyppyjä. Ryhmään tulevien luistelijoiden tulisi hallita perusaskeleet, kaikki yksöishypyt sekä peruspiruetit.
Aikuisten tekniikkajää (taso Aikuiset 3 ja 4)
Aikuisten tekniikkajää on suunnattu Aikuiset 3 ja 4 -tasoisille luistelijoille. Tällä jäällä keskitytään erityisesti hyppyjen tekniikkaan, mutta harjoituksiin sisältyy myös askel- ja piruettiharjoitteita.
HUOM! uutuus
Syksyllä 2024 kalenterissa on myös Aikuisten Ohjelmajää/omataidon tekniikkajää lauantai-iltaisin Herttoniemen jäähallilla.
Aikuisten ohjelmajää, omatoimista ohjelman tai tekniikan harjoittelua.
Tuntitarjonta syksylle 2024 (päivitetty 15.6.2024)
Huom! uutena hallina Kaarela.
Harjoittelumaksun (syyskausi tai kevätkausi) lisäksi hintaan lisätään koko kauden 2024-2025 kattava seuran jäsenmaksu 35 €. Muistathan hankkia luistelupassin! Seura ei vakuuta aikuisluistelijoita, joten pidä myös huoli siitä, että vakuutuksesi kattaa taitoluistelun harrastamisen.